17.03.2017

Johannes Karjulan haastattelu Osaajia.fi:ssä

Johannes Karjulalla ja Emppu-vaimolla on kaksi lasta, Aale ja Eetta. – Emppu löysi Eetan nimen Instagramista. Reetta-bloggarin nimessä r-kirjain oli kirjoitettu copyright-merkkinä, ja se näytti erehdyttävästi Eetalta. Minä sitten soitin väestörekisterikeskukseen, ja saatiin lupa antaa se nimi, Karjula hymyilee. Kaksi muuta Eettaa jo oli, mutta bloggari olikin Reetta.

– Perhe ja lapset ovat minulle tärkeintä ikinä. Ne eivät ole missään tapauksessa este yrittämiselle ja henkilökohtaiselle kehittymiselle.


Kokemuksia.fi

Kasvuyritys Kokemuksia.fi syntyi vuonna 2016, ja maaliskuussa 2017 se työllistää 33 henkilöä neljässä toimipisteessä. Asiakasyrityksiä on yli kolmesataa, ja joukossa on pörssiyrityksiä.

– Välillä pää on jumissa paljosta matkustamisesta. Fyysisesti huimaa, mutta ei henkisesti ollenkaan. Olen tottunut onnistumaan yhdessä. Meillä on timanttisia tyyppejä töissä. Olisin itse tarvinnut tällaisen yrityskumppanin ja tajusin, että Suomesta puuttuu yritys, joka tarjoaa asiakastarinoita.

Karjula keräsi Kokemuksia.fi:n taustalla olevaan Suomen asiakaskokemukset -osakeyhtiöön parhaat mahdolliset yhtiökumppanit, joista kaksi löytyi entisistä opiskelukavereista. Perttu Paukkeri otti vastuun verkkopalvelusta. Valtteri Ylimäki tuli hoitamaan tuotantoa, ja Karjula itse otti hoitaakseen myynnin.

– Tiesin, että teen sen tosissani, kun se oli sataprosenttisesti mun oma idea. Ylimäen Valtterin houkuttelin mukaan, koska tiesin, että haluan tehdä sen kanssa töitä. Se piti aikoinaan huolta, että valmistuin koulusta.

Suomalaisten yritysten sisältömarkkinoinnissa on edelleen kehittämisen varaa. Asiakkaat joutuvat tekemään päätöksiä puutteellisin tiedoin, ja vain 14 prosenttia asiakkaista tekee ostopäätöksen myyjän kertoman perusteella. Siksi Kokemuksia.fi kertoo aitoja asiakaskokemuksia kuvin, sanoin ja videoin laadukkaitten ostopäätösten tueksi.

Yrittäjäasiakkaan aikaa käytetään mahdollisimman vähän, ja asiakas saa kaiken sisällön käteen avaimet käteen -periaatteella.

Karjula toimii toimitusjohtajana lähinnä markkinoinnin ja johtamisen parissa. – Operatiivinen toiminta pyörii ilman minuakin. Asiakkaat on todella tyytyväisiä, ja valtaosa heistä ostaa muutaman kuukauden päästä uudelleen.

Yrittäjäksi, koska naimisiin meneminen piti rahoittaa

Alun perin Karjula aikoi lääkäriksi äitinsä jalanjäljissä. Ylioppilaskirjoituksissa hän oivalsi, ettei tykkää luonnontieteistä tarpeeksi ja päätti jättää hakematta sinne, minne oli aikonut. Sodankylän armeijavuosi antoi miettimisaikaa, ja sen jälkeen puolitoistavuotinen Helsingissä kattomaalausten urakoitsijana olikin jo ensimmäinen yrittäjäkoulutus: kokemus opetti ottamaan vastuun omasta tekemisestä ja palkasta.

– Mutta joka ilta pyörin sängyssä ja mietin, mitä haluan.

Karjula laittoi papereita sinne tänne. Hän pääsi opiskelemaan tietojärjestelmätiedettä Jyväskylän yliopistoon.

Kun naimisiin meneminen ja perheen perustaminen piti rahoittaa vuonna 2010, Karjula perusti toiminimen. – Visuaalinen puoli ja tietotekniikka on kiinnostanut aina kovasti. Aloin tehdä sukulaisille verkkosivuja, logoja ja käyntikortteja puoli-ilmaiseksi. Se oli kivaa!

Asiakkaita kertyi vähitellen kymmeniä, ja opiskelusta tuli sivutoimista. Verkkoliiketoiminnan ja markkinoinnin osaaminen kehittyi. Joistakin valtakunnallisista asiakkuuksista kasvoi menestystarinoita. Siinä sivussa Karjula valmistui pääaineen vaihdon jälkeen elektronisen liiketoiminnan koulutusohjelmasta kauppatieteiden maisteriksi.

– Tutustuin yrittäjiin, toimitusjohtajiin ja markkinointijohtajiin, ja opin valtavasti heidän tavastaan nähdä maailmaa ja liiketoimintaa. Päätin, että joskus vielä perustan oikeasti oman yrityksen.

Eeroplan-toiminimi muuttui vuonna 2016 Eeroplan Oy:ksi, holding-yhtiöksi, jonka alla kulkevat sarjayrittäjäksi kasvaneen Karjulan tämänhetkiset yritysomistukset.

Satokausikalenteri

Karjulan isoveli Samuli oli saanut terveysherätyksen perheen myötä. Hän oli hoksannut, että kasviksissa on satokaudet, jolloin ne ovat parhaimmillaan. Samuli oli kerännyt tiedot kuudenkymmenen kasviksen satokausista Excel-taulukkoon ja ehdotti Johannekselle, että niistä pitää tehdä kalenteri.

– Ei sillä kukaan mitään tee!

Samuli palasi asiaan puolen vuoden kuluttua ja vakuutti, että hänestä sesonkiajattelu on tulossa. Että tässä on todellinen ongelma. Että kaupat tarjoavat mitä sattuu. Että suomalaiset syövät vain kymmentä sadastaviidestäkymmenestä mahdollisesta kasviksesta.

– Samuli paasasi mulle oivalluksestaan. Sanoin, että tehdään sitten se kalenteri, mutta kerää mulle sata kasvista. Sellaista määrää kukaan ei voi muistaa ulkoa. Sitten aloin kehittää sitä liiketoiminnaksi. Päätettiin, että Samuli antaa hommalle kasvot ja minä keskityn taustalla.

Elettiin vuotta 2013. Sesonkia Oy perustettiin vuonna 2016. Lähtötilanteessa veljekset listasivat ongelmat, joita satokausikalenteri voisi ratkaista. – Nyt ne kaikki ovat toteutuneet, pikkuveli hämmästelee.

– Ollaan tehty oikeesti isoja juttuja. Saatiin ilmastonmuutospalkinto yhdessä CGI:n kanssa, ja Samuli sai Helsingin kaupungin ruokakulttuuripalkinnon. Nyt Suomessa kasvatetaan vesimelonia, ja ihmiset tietää kelta- ja raitajuurikkaan.

– Olen ollut yksi tämän ajattelun oppijoista, siksi olen uskonut tähän niin paljon. Tällä projektilla on ollut iso rooli omassa tekemisessä. Tästä on saanut energiaa, kun on tullut paljon onnistumisia.

Satokausikalenteri on ollut yksi vuoden 2016 myydyimpiä painotuotteita, ja Satokausikalenteri-sovellus yksi ladatuimpia maksullisia sovelluksia. Tulossa on muun muassa modernisoitujen maakuntareseptien kirja ja jälkiruokareseptejä.

Satokausiajattelun pohjalta syntyneessä aivan uudenlaisessa pikaruokakonseptissa on yli kymmenen osakasta, joista osa on raaka-aineiden tuottajia. Tavoitteena on terveellistää fast food -kenttä. – Satokausikalenterin ja kumppaneiden EGG aloittaa tässä kuussa. Jos sillä menee hyvin, samanlainen tulee kesällä Jyväskylään.

Ihmiset ja tuki takana

– Haluaisin pystyä samaan kuin isä, vaikka olen aina peesannut äitiä. Äiti on melkoinen supermies tekemisen suhteen, ehtivä ja tekevä. Isän aiemmin ärsyttävät piirteet ovat olleet itselle jopa niitä tärkeimpiä malleja. Hän on uskonut meihin loputtomiin, eikä ole koskaan vienyt mattoa alta.

Karjulan sisaruksista kukaan ei sovi muotteihin. – Ollaan värikkäitä omia ittejämme.

Karjulan veljissä ja serkuissa on monia hyvin pärjänneitä yrittäjiä. Häntä ei haittaa, vaikka serkukset toisinaan sekoitetaan keskenään. – Meissä on samanlaista sinisilmäisyyttä ja ratkaisukeskeisyyttä. Töitä tehdään hirveällä energialla.

Suurperheessä kasvaminen on opettanut nauttimaan ihmisjoukoista ja toimimaan erilaisten ihmisten kanssa. – Töitä saatan tehdä välillä yksinkin kuulokkeet korvilla, mutta anoppilassa makaan olohuoneen lattialla, nautin vain siitä hälinästä ja annan ihmisten hyppiä yli.

– Positiivisuus on valinta ihan kaikenlaisissa tilanteissa, ja se vaikuttaa tekemiseen. Tiedän mielenterveysongelmista ja muista vaikeuksista läheltäkin. Ratkaisukeskeisuus on tärkeää. Ettei jää jumiin.

– Jos voin antaa roolimallin, että tällainenkin ja nämä taustat omaava ihminen voi pärjätä hyvin yrityselämässä, niin sitten olen onnistunut. Et tarvitse mitään taikapölyä, anna vain mennä ja tee enemmän asioita, joista pidät.

Sarja yrityksiä

Karjula toimii tällä hetkellä suoraan seitsemässä yrityksessä, useimmissa johtoryhmässä. Häntä vievät eteenpäin isot visiot ja aito tekeminen. Oman osaamisen ydintä on myynnin ja markkinoinnin optimointi sekä konseptointi ja tuotteistaminen.

– Verkkomarkkinointiprojekteja tarjoava "työyhteenliittymä" LeadFlow oli opettavaisinta aikaa ikinä. Se opetti koko myynnin prosessin tarpeen herättämisestä kaupan syntymiseen. Se opetti, mihin haluan käyttää omaa osaamistani. Siitä jäin pois vuonna 2015.

Samana vuonna Karjula aloitti osakkaana ihan perinteisessä rakennusalan yrityksessä. Vuonna 2016 hän lähti mukaan neljään yritykseen. Tulevan vuoden aikana seitsemän yritystä työllistää yhteensä 150 työntekijää. Muutamalla niistä on kansainvälistymisaikomuksia, yksi projekti suuntautuu Japaniin ja toinen Pohjoismaihin.

– Hahmotan kokonaisuuksia hyvin ja olen todella hyvä myyjä. Tunnen omat vahvuuteni. Olen myynyt kymmenillä miljoonilla euroilla asiakasyritysten tuotteita ja palveluita verkossa. Nykyään käytän noin puolet työajastani myyntiin: se pitää virkeänä ja nöyränä! Myynti on sitä, että otetaan 1.0 myyntikalvot käteen, ja kun argumentit loppuu, tullaan takaisin tuotteistamaan. Ja markkinointi tukee myyntiä, muuten siitä ei ole mitään apua.

– Minulla on kaikessa tekemisessä iso visio. Muutetaan ruokakulttuuria terveelliseksi ja laadukkaaksi. Muutetaan hyvästä puhumisen kulttuuria. Autetaan yrityksiä tekemään uskottavampaa markkinointia ja asiakkaita tekemään parempia ostopäätöksiä. Vähennetään tulipaloja. Vähennetään luonnonvesistä aiheutuvia kosteusvaurioita.

– Ihmiset ratkaisevat, mihin hommaan lähden mukaan. Aistin ja kyselen. Kuuntelen kaikki ideat avoimesti, mutta aina en välttämättä tartu. Ideoita on maailma täynnä, mutta vähemmän on niitä, jotka tekee. Juttu on se, että tarttuu toimeen.

Bisnesajattelu

Kokemuksia.fi on ensimmäinen aivan oma yritys. – Keskityn siihen, että ihmiset saavat tehdä sitä, mistä syttyvät. Työelämässä liian moni tekee sellaista, mistä ei tykkää. Ja sitten ihmetellään, miksi ihmiset ei yllä tulostavoitteisiin. Jos voi olla tekemisestään ylpeä ja tykkää siitä aidosti, tulostavoitteet tulee itsekseen!

Kokemuksia.fi pyrkii tarjoamaan uramahdollisuuksia ja hyviä työsuhteita media-alan ammattilaisille, jotka tyypillisesti toimivat pätkätöissä. – Nyt meillä on oma videotuotantokin. Toimittajat haluaa toteuttaa omaa osaamistaan ja näkemyksiään laajemmin, ja nyt siihen on mahdollisuus.

– Ollaan Kokemuksia.fi:ssä pystytty kasvamaan tulosrahotteisesti. Myyntipuskureilla se onnistuu. Vuonna 2017 tavoite on vaihtaa yli 2 miljoonaa. Kyllä se on ihan mahdollista.

Karjulalle bisnes ei ole optimoituja suunnitelmia, vaan jatkuvaa tekemistä. Menestymisestä murto-osa on suunniteltua, ja tekevällä on hänen mukaansa enemmän mäihää kuin kellään muulla. Omien bisnesten breikkaus vuonna 2016 tapahtui siksi, että hän oppi antamaan vastuuta toisille.

– Jokaisessa ihmisessä on jotakin, missä hän on minua kokeneempi ja fiksumpi. Yksin en pysty tekemään mitään siitä, mitä teen.

Mitä kalenterissa on?

Karjula on levollinen isojen suunnitelmien ja projektien keskellä. Hän ei vie työasioita kotiin, sillä haluaa pitää huolta perheestä ja hyvästä unesta.

– Jaetaan Empun kanssa perhe-elämän tehtäviä puoliksi, eikä meillä ole mitään miesten ja naisten töitä. Se on auttanut tekemään omasta tekemisestä bisneskentällä vieläkin tehokkaampaa. Meillä on sopimus, että teen neljänkymmenen tunnin työviikkoa. Sen puitteissa saan tehdä työrintamalla, mitä ikinä haluan.

Suunnitelmissa on rakentaa uusi koti. Perhe haluaa asettua Keski-Suomeen, vaikka työ voisi viedä muuallekin. Vuosittainen yhteinen ulkomaanmatka on tulossa toukokuussa.

– Kalenteri on ihan äärettömän tärkeä mulle. Tiedän, mihin milloinkin pitää keskittyä ja keskityn siihen. Jos joku haluaa tavata minut, kolmen viikon sisällä löytyy kyllä tunti aikaa. Ja jos joku soittaa minulle, niin vastaan aina. Soitan takaisin, jos en pysty heti vastaamaan. Sitä en ymmärrä, miksi kaikilla muka on niin kiire. Kiire on tunne, huonoa organisointia ja suunnittelua.

– Toki pitää olla mieleltään vilkas, että kestää tämän kaiken. Päässä on miljoona asiaa yhtä aikaa. Kipukohta on ehkä se, että haluaisin osata paremmin pysähtyä tähän hetkeen. Helposti on näköala tulevassa, kun lapset kasvaa ja yritykset kehittyy. Ja silti onnellisuus on juuri tässä ja nyt.

Karjula nauttii äitinsä tavoin siivoamisesta. Edellisenä päivänä joutoaikaa oli kolme tuntia. Hän siivosi sen aikana koko talon ja pesi auton. – Lempiharrastus!


Teksti: Vilja Paavola, Osaajia.fi

Miksi hyödyntää asiakaskokemuksia?

Keneen me luottaisimme, ellemme ystäviemme, perheemme, kollegoidemme tai läheistemme suositteluun? Jos näitä ei ole saatavilla, turvaudumme muiden ihmisten kokemuksiin ennen yrityksesi myynti- tai markkinointiviestiä.

Lataa opas

Asiakastarinat

Mikä onkaan parempi tapa vakuuttaa potentiaaliset asiakkaat yrityksestäsi kuin tyytyväisen asiakkaan kokemus?

Lue lisää

Työntekijätarinat

Mikä onkaan parempi tapa vakuuttaa potentiaaliset asiakkaat yrityksestäsi kuin tyytyväisen asiakkaan kokemus?

Lue lisää

Asiakastutkimus

Mikä onkaan parempi tapa vakuuttaa potentiaaliset asiakkaat yrityksestäsi kuin tyytyväisen asiakkaan kokemus?

Lue lisää

- Markkinoinnin monitaituri