19.10.2018

Next stop, USA - Osa 2. Viisumit ja valmistelut

Olimme siis sopineet useiden yritysten kanssa tuottavamme heille asiakastarinoita USA:ssa, kuten edellisessä tekstissä kerroin. Tämä tarkoitti, että piti aloittaa myös tosissaan valmistautuminen tuotannon hoitamiseen.

Kerron tässä tekstissä lyhyesti valmistautumisesta erityisesti viisumeihin liittyen.

Ensimmäinen reissu

Päätettiin lähettää ensimmäiselle reissulle kolmen kaverin kokoonpano Suomesta. Mietittiin, että mennäänkö turistiviisumilla vai miten toimitaan, kun olimme kuulleet paljon juttuja kuinka vaikeaa viisumin hakeminen on.

Tultiin lopulta siihen tulokseen, että parempi hakea B1-viisumia, sillä ammattikaluston kanssa ei välttämättä turistina pääse rajan yli. Sen jälkeen viisumin hakeminen ja koko liiketoiminnan vieminen voi myös vaikeutua huomattavasti.

Yleistä B1-viisumin hakemisesta

B1-viisumin hakemiseen kannattaa varata aikaa muutama kuukausi. Yleensä Helsingin suurlähetystöön saa haastatteluajan kuukauden tai kahden päähän siitä kun hakemus on jätetty.

Haastattelun jälkeen päätös ja passi tulee viikon-kahden sisällä normaalitapauksessa. Itse hakemuksen valmisteluun on myös hyvä varata aikaa ja esimerkiksi allekirjoitetut kutsukirjeet paikallisilta yhtiöiltä voivat auttaa kovasti. Kun olet tosissaan liikenteessä, ota ammattilainen avuksi jo alkuvaiheesta asti!

Viisumit kouraan, tai sitten ei…

Ensimmäiselle reissulle haettiin B1-viisumit omin voimin ja kolmikollemme myönnettiin kahden vuoden I-viisumi, mikä myönnetään yleensä journalisteille.

Kolmas reissu päätettiin toteuttaa vähän eri kokoonpanolla. Haimme samanlaisella hakemuksella viisumia mulle ja toiselle henkilölle. Sillä kertaa hakemuksesta tuli hylkäävä päätös. Jälkeenpäin meille on kerrottu, että I-viisumia ei yleensä myönnetä meidän tyyppiseen tuotantoon, ja toisella hakukerralla laittoivatkin luultavasti stopin meidän hakemuksille huomattuaan erheensä ensimmäisessä hakemuksessa.

Kuinka toimia hylkäyksen jälkeen

Viisumihakemuksen hylkäys saattaa vaikeuttaa kovasti tulevia hakemuksia, koska järjestelmästä löytyy hylkäysmerkintä.

Ainakin se pitkittää maahan menemistä mikä on ehkä se suurin menetys. Hylkäys tarkoitti ymmärtääkseni myös sitä, että ESTA:lla ei olisi voinut matkustaa jenkkeihin noin vuoden aikaikkunan sisällä, jonka aikana on mahdollista hakea muutosta hylkäävään päätökseen.

Päätimme ottaa lakitoimiston kumppaniksi ja suositusten kautta kumppaniksi valikoitui Williams Mullen lakitoimisto Virginiasta. Toinen, jota meille suositeltiin oli Ogletreen toimiston Ceridwen Koski.

Tällä kertaa valmistautuminen tehtiin huolella, ja lakitoimiston kanssa tehtiin suunnitelma miten toimitaan. Muutimme lähestymiskulmaa kokonaan ja hylkäsimme ajatuksen viisumin hakemisesta yksittäistä tuotannon reissua varten. Päätimme aloittaa prosessin, joka tähtää koko liiketoiminnan tuomiseen jenkkeihin. Haimme siis minulle B1-viisumia (myönnettiin vuodeksi) kokonaan uusin perustein. Seuraavaksi on tarkoitus sitten hakea E2-viisumia.

Kustannukset

Lakitoimiston kanssa B1 hakemukseen meni noin 2000-3000$ kun laskuttivat noin 250-300$ tuntihinnalla. Viranomaismaksuja tuli 136€.

Alustava arvio E2-hakemuksesta oli lakitoimiston osalta noin 7000$ ja siihen viranomaismaksut päälle, mutta se tarkentuu kun ollaan siinä vaiheessa.

Vinkit viisumihakemukseen

Tässä kootusti tähänastisella kokemuksella sekä monissa keskusteluissa esille nousseet terävimmät vinkit viisumin hakemiseen:

  • Ota heti ammattilainen eli immigraatiolakitoimisto hakemuksen tueksi. Ei kannata riskeerata pienen säästön toivossa koko hommaa, tai vaikeuttaa tulevaisuutta.
  • Iso, nimekäs ja kallis toimisto ei välttämättä ole paras tae viisumin saamiselle. Paras on todennäköisesti sellainen, joka on onnistuneesti hakenut juuri kyseisestä suurlähetystöstä viisumeja ja jolla on henkilökohtainen suhde päättävään lähetystöön, eli tässä tapauksessa Helsinkiin.
  • Varaa hakemiseen riittävästi aikaa. Minkä tahansa viisumin hakeminen vie kuukausia kokonaisprosessina.
  • Hanki jenkeistä asiakkaita, kumppaneita tms. jotka voivat kutsua sinut maahan ja pyydä heitä allekirjoittamaan kutsukirje.

Terveisiä tänään raikkaasta Minneapoliksesta, jossa ensimmäinen “järjestelyreissu” on kohta puolessa välin!

Arttu Haho

arttu@kokemuksia.fi

+358 44 0933 733

LinkedIn

Asiakastarinat

Mikä onkaan parempi tapa vakuuttaa potentiaaliset asiakkaat yrityksestäsi kuin tyytyväisen asiakkaan kokemus?

Lue lisää

Työntekijätarinat

Mikä onkaan parempi tapa vakuuttaa potentiaaliset asiakkaat yrityksestäsi kuin tyytyväisen asiakkaan kokemus?

Lue lisää

Asiakastutkimus

Mikä onkaan parempi tapa vakuuttaa potentiaaliset asiakkaat yrityksestäsi kuin tyytyväisen asiakkaan kokemus?

Lue lisää

- Markkinoinnin monitaituri

JUURI NYT: 10 totuutta myynnistä